Hämeenlinnan kehittäminen

Hämeenlinnaa vaivaa laskevat verotulot, suuruudenhulluus ja populismi.

– Janne Liukkonen (kok)





Hämeenlinnan talous on sakannut pahasti jo pitkään, osittain tehtyjen päätöksien takia, tekemättömien päätöksien takia ja kulujen nousu tuottojen laskiessa.

Hämeenlinnaan suunnitellaan suurkaupungin meininkiä korkeiden asuinrakennuksien, Toriparkin ja Areenan turvin.





Puhutaan paljon elinvoimasta, lisääkö nämä elinvoimaa?

Todennäköisesti lisäävät, mutta minkä verran?

Riittääkö näiden hankkeiden elinvoiman lisäys siihen, että kannattaa tuhota idyllinen puistokaupunki jossa on hyvä olla ja helppo hengittää.





Miksi verotulot laskevat Hämeenlinnassa?

Millä se sitten selittyy?

Verotulojen laskuun on monia syitä, mutta elämme kuitenkin takoudellisesti hyvää aikaa tällä hetkellä joten verotulojen lasku ei selity suurella työttömyydellä.

Nettoveronmaksajia on vähemmän, Hämeenlinna on menettänyt maksavia asukkaitaan jonkin syyn takia.

Näitä syitä voi olla esimerkiksi elämän hankaloituminen, korkea veroprosentti, liian kalliit kustannukset.

Miten me voimme parantaa Hämeenlinnan taloutta ja vetovoimaa?

Keinoja on monia, mihin meillä on varaa, on eri asia.

Toriparkkiin meillä ei ole rahaa.

Areenaan meillä ei ole rahaa.

Ilmainen julkinen linja-auto liikenne, harkinnanarvoinen asia!





Miten populismi vaikuttaa Hämeenlinnan tilanteeseen?

Useamman vuoden Hämeenlinnassa on vallinnut populismi, väitellään ja intellään houkutellen äänestäjiä ilman konkreettisia vaihtoehtoja asioihin.

Helppo on huudella, mutta lähdetääs toteuttamaan!





Ilmainen julkinen liikenne!

Tallinnassa on otettu käyttöön ilmainen julkinen liikenne ja se on parantanut omien tietojeni mukaan Tallinnan vetovoimaa huomattavasti.

Ilmainen julkinen liikenne vähentäisi todennäköisesti autojen määrää katukuvassa ja ihmiset voisivat rauhassa käydä asioilla linja-autolla vaikka auto seisoisi pihassa.





Suomi on pitkien etäisyyksien maa!

Erittäin monella on auto töiden takia tai muun syyn takia, autoilu ei ole halpaa, mutta äkkiä sitä asioille kurvaa autolla kun se on halvempaa kuin julkinen liikenne!

Ilmainen julkinen liikenne vähentäisi todennäköisesti pysäköintipaikkojen tarvetta keskustassa.

Se saattaisi myös houkutella uusia nettoveronmaksajia Hämeenlinnaan helpomman arjen, ilmaisen ympäristöystävällisemmän kulkutavan kautta.

Helpottaisimme pendelöitsijöiden töihin kulkemisen kulurakennetta, miksi mennä autolla kun bussilla pääsee ilmaiseksi?

Positiivinen imago minkä tälläinen loisi Suomen laajuisesti mediassa ja ihmisten mielessä Hämeenlinnasta.

– Janne Liukkonen (kok)

Hämeenlinna on viime vuodet ryvennyt suossa, sellaisessa suossa josta ei pääse ylös ilman nostoliinaa ja nosturia.

Uskoisin Hämeenlinnan imagon eheytyvön ja muuttuvan houkuttelevammaksi ilmaisen julkisen liikenteen kautta.

Hämeenlinna otti juuri harppauksen asiassa eteenpäin, sallimalla koululuokille ilmaisen julkisen liikenteen.

Tämä vauhti ei kuitenkaan riitä, siinä vaiheessa kun täällä toteutettaisiin ilmainen julkinen liikenne niin maailmassa ei ole niin isoa nosturia joka saisi Hämeenlinnan nostettua suosta.





Mitä tämä maksaa?

Raha on se ikävä asia mistä aina pitää keskustella, mutta raha on kaiken perusta.

Ilman rahaa ei saada kuntalaisille palveluita, ilman rahaa ei saada ruokaa, ilman rahaa ei ole asuntoa, ilman rahaa kunta on vararikossa.

Hämeenlinnan julkisen liikenteen käyttömäärä oli vuonna 2018 yhteensä 1 407 403 nousua eli käyttökertaa.

Käyttökerran keskihinta oli 2,15 euroa

Nettokustannus: 3 160 695,73 euroa

Eli ilmainen julkinen liikenne maksaisi vähän yli 3 miljoonaa euroa vuosi.

Saman verran kuin meidän verotulot taisivat vähentyä tänä vuonna.

Tämä raha tietenkin pitäisi jostain saada takaisin, mutta uskoisin rahan tulevan takaisin nouseen elinvoiman, parantuneen imagon ja Hämeenlinnaan suuntautuvan muuttoliikkeen ansiosta.

Olemme suossa, olisiko huono idea kokeilla tälläistä erilaista keinoa/lähestymistapaa nostaa Hämeenlinnaa takaisin kuivalle maalle?

En sano, että tämän pitäisi olla ikuinen ratkaisu jos se on huono.

Parin vuoden kokeilu ja sen myötä tehtäisiin jatkopäätös perustuen talouslukuihin/muihin mittareihin millä voidaan mitata tämän tuomaa hyötyä.

Tämä on vain mielipiteeni, voin olla väärässä, mutta uskon itse tämän toimivuuteen.

Mitään tieteellistä/matemaattista näyttöä minulla ei ole teille asian pohjalle tarjota.

Sen voin luvata, että tämä auttaa huomattavasti heikomassa-asemassa olevia, pieni ja keskituloisia, lapsiperheitä ja eläkeläisiä.

– Janne Liukkonen (kok)

Jätä kommentti

Sinun tulee olla kirjautunut jättääksesi kommentin.

css.php